
MATKA JOOGAOPETTAJAKSI
Ensimmäisen joogatuntini kävin lukioiässä Vinyasa -tunnilla. Se ei varsinaisesti ollut rakkautta ensi kokeilulla, mutta jotain tunnin aikana tapahtui ja pääsi vapautumaan, sillä loppurentoutuksen aikana tunsin kyynelten kohonneen silmiin. Olin ensi kertaa pitkään aikaan palannut kehoon takaisin. Sen jälkeen harrastin useamman vuoden on-off joogaa kokeillen eri tunteja. Jostain syystä erityisesti Ashtanga on aina tuntunut omalta tyylilajilta, sillä en pitkään pitänyt Vinyasa - tuntien ennalta-arvaamattomuudesta. Näin jälkikäteen tunnistan, että se on varmasti liittynyt pitkään omaan perfektionismiin ja kontrollin tarpeeseen. Olen aina tuntenut veren vievän maailmalle, ja matkustelun myötä koen, että elämä on avartunut aivan uudella tavalla. Keväällä 2023 toteutin pitkäaikaisen ja hieman salaisen haaveeni joogaopettajuudesta. Olin pitkään pohtinut sopivaa joogaopettajakoulutusta, ja vertaillut vaihtoehtoja Suomen ja ulkomaiden välillä.

15% Off All Items

15% Off All Items
Lopulta seikkailijaminä voitti (ja rakkaus Ashtanga joogaan), ja päätin lähteä Balille opiskelemaan Ashtanga Vinyasa joogaopettajaksi (AllYoga). Alkuun jännitin, miten pärjäisin opinnoissa Englanniksi ja saisinko uusia ystäviä, vaikka se ei ollutkaan ensisijaisesti tavoitteena. Matka joogaopettajaksi oli raskas ja vei aivan uusille ulottuvuuksille omaan sisimpään. Koen kuitenkin, että mikään kokemus ei ole ollut yhtä antoisa, ja missään en ole kokenut niin vahvaa yhteenkuuluvuutta kuin tuolla matkalla. Joogaopettajan opintoja syvennän parhaillaan Satu Tuomelan opeissa, jossa opiskelen Embodied Yin -ohjaajaksi. Syksyllä 2023 opiskelin myös äänimaljahoitajaksi, jonka jälkeen olen pääasiassa tehnyt ryhmärentoutuksia ja satunnaisesti yksilöhoitoja. Koen, että on opettajuudesta huolimatta aivan yhtä tärkeää pysyä myös oppilaana, ja käyn edelleen itsekin viikoittain muiden ohjaamilla tunneilla. On aivan ihanaa tulla myös kannatelluksi jaohjatuksi jonkun muun toimesta.
OPETUS TÄLLÄ HETKELLÄ
Opetan tällä hetkellä Vinyasa ja Ashtanga (modifioitu) tunteja. Löysin joogan lukioikäisenä elämääni etsiessäni tapaa tasapainottaa kiireisen arjen haasteita ja löytää rauhaa kehon ja mielen välillä. Tunnit saattoivat olla jossain vaiheessa ainoa paikka, missä sain hengitettyä kunnolla ja tunnettua kehoyhteyttä. Jooga tarjosi minulle siis fyysistä vahvistumista ja joustavuutta, mutta ensisijaisesti myös syvempää yhteyttä itseeni ja sitä kautta ympäröivään maailmaan. Minulle on tärkeää luoda turvallinen ja kannustava ilmapiiri, jossa jokainen oppilas voi kokea olevansa hyväksytty omana itsenään. Ohjaustyylini on jämäkkä mutta lempeä, unohtamatta pientä ripausta huumoria. Ohjauksessani painotan läsnäolon merkitystä, sillä koen että se toimii yhdessä hengityksen kanssa siltana vahvaan keholliseen harjoitukseen. Tervetuloa tunneille kehittymään henkisesti ja fyysisesti, päästämään irti arjen kuormituksesta sekä harjoittelemaan läsnäoloa ja rakkautta omaan itseen.
